"Snakes and ladders"

Otsikko on ehkä hieman harhaanjohtava... Vaikka aihe liippaa hieman otsikossa mainuttua peliä, niin kysymys ei ole mistään pelitestauksesta. Tämän postauksen aihe on puhtaasti kyseenalaistamisen ja kyseenalaistamisen kohteena olemisen vaikeudesta.

Minulle on iskostunut tapa kyseenalaistaa kaikki auktoriteettien luomat käsitykset ja yrittään löytää niistä aukkoja tehdäkseni niistä parempia. Usein teenkin esityötä, jolla voin tukea näkemyksiäni keskustelu / väittelytilanteessa, jotta pystyisin saamaan parhaat näkemykset ja mielipiteet esiin, etten jää ilman perusteluita argumenteilleni. Tämä on kuitenkin ajanut minut tietynlaiseen kierteeseen olla pystymättä täydellisesti hyväksymään asioita. Viime viikon torstaina sain vihdoin yrityksemme kehityspäällikön esittelemään minulle hänen suunnittelemaansa hyväksymistestauskoulutusmateriaalia (jota olin vaatinut nähdä jo jonkin aikaa). Todellisuudessa en nähnyt kuin yhden sivun tästä materiaalista, koska hän keskittyi aivan epäolennaisuuksiin esitelmöinnissään (TDD:n perusperiaatteiden ja CI-ympäristön peruajatusten kuvaamiseen) enkä pystyny siis kommentoimaan juurikaan hänen näkemyksiään itse hyväksymistestauksesta, koska oli kiire seuraaviin palavereihin. Sen sijaan sain poimittua keskustelusta muutaman kiintoisan pointin, muun muassa sen että hänen mukaansa tavoite yrityksemme testauksessa on saada 90 prosenttia kaikesta testauksesta automatisoitua. Hieman riitauduimme tästä kyseisestä asiasta ja hän päätti kyseenalaistaa oman tietämykseni ajantasaisuuden. Tuoreimman tiedon mukaan systeemitestaus ja end-to-end on kuulemma vanhentuneita käsitteitä. (No, jos hän lukee tätä, niin mielestäni 2010 päivitetty ISTQB testausalan standardi ei ole vanhentunut.)

Kuintenkin heti keskustelun jälkeen aloin miettimään onko oma tietämykseni tarpeeksi suuri tukemaan omia mielipiteitäni testauksesta. Tuolloin tajusin, että koska kyseenalaistan hyvin pitkälti kaiken, en pääse johtopäätökseen siitä, mitä pidän hyvänä vaihtoehtona ja mitä en. Koska kyseenalaistamisella pitäisi pystyä parantamaan ymmärrystä sekä sen toisen näkemyksestä että myös omasta näkemyksestä, kyseenalaistaminen pitäisi lopulta johtaa äärimmäiseen tietoisuuteen siitä, mikä on paras mahdollinen keino tehdä jokin asia. Olen kuitenkin kyseenalaistanut omat johtopäätökseni enkä ole sitä kautta pystynyt pysymään yhdessä konkreettisessa mielipiteessä pitkään, koska kyseenalaistamisella johdan itseni aina pois tästä aiemmin hyväksi toteamastani asiasta.

Missä vaiheessa siis tulee lopettaa kyseenalaistaminen, jotta asian parannus ei muutu muutosvastarinnaksi ja sitä kautta taannuta asiaa kehittämisen sijaan? Voiko kyseenalaistamisen ignoteeraamisella johtaa kehittymiseen vai johtaako se välttämättä taantumiseen? Jos en hyväksy ns. best practicea ja yritän kehittää jonkin vielä paremman, voinko vahingossa tehdä hallaa enemmän kuin hyötyä?

Vai kyseenalaistanko minä väärin? Pitäisikö minun alkaa peesaamaan auktoriteettiasemassa olevia?

Olin 18.-19.10. Sovelton järjestämässä ISTQB Advanced level tason koulutuksessa, joka oli pohjakoulutus Test Manager sertifikaattikurssille. Siellä käytimme oppimisen tukena eräänlaista versiota Snakes and ladders -pelistä, jossa siis (asiaa paremmin tuntemattomille) tarkoitus oli päästä pelilaudan alakulmasta yläkulmaan käyttäen hyväksi tikkaita ja varoen käärmeitä. Tikkaat veivät eteenpäin pelilaudalla ja käärme vein taaksepäin. Tähän lisättynä oli testausaiheisia kysymyksiä jotka määrittivät etenemisen tai palaamisen pituuden. Yksi "käärmekysymys" oli seuraavanlainen: Mikä seuraavista on paras tapa arvioida testauksen työmäärä? 1) Pers'tuntuma, 2) Uusi testausarviotyökalu ja 3) Edellisen projektin testuatyömääräarvio. Nämä olivat siis sanasta sanaan mitä kysymyksessä oli. Pohdittuamme pelikavereiden kanssa kysymystä, tulimme siihen tuloskeen että se tulisi olla numero 3. Se olikin kaikkeista huonoin vastaus. Tottakai reippaana testausheebona kyseenalaistin tuloksen! Oikea vastaus olisi ollut 1. ISTQB:n testit ovat hyvin pitkälsi samanlaisia kuin tuo kysymys, eli unohda kaikki mitä tosielämässä tiedät ja kerro se vastaus, mikä teoriassa olisi oikea (tai se, minkä kysymyksen tekijä haluaa kuulla).

Onko siis oikein, että meitä opetetaan irti kyseenalaistamisesta näissä ISTQB standardoimissa koulutuksissa? Pystynkö olemaan hyvä testaaja kyseenalaistamatta kaikkea, mitä minulle tarjotaan faktana? Voinko siis käyttää kyseenalaistamista tikapuina viemään minua eteenpäin kohti tietoisuuden huippua, vai voiko se olla käärme, joka nielaisee minut ja vie takaisin alkuruutuun? Ja vaikka kyseenalaistaisinkin jonkin asian perustellusti ja pystyisin sen ymmärrettävästi ulosantamaan kuuntelijalleni, voisiko se menettää merkityksensä sen takia, että kuuntelijani ei ymmärtäisi kyseenalaistamisen periaatetta vaan pitäisi sitä henkilökohtaisena hyökkäyksenä? Jos auktoriteettihahmo ei pysty korjaamaan näkemyksiään kun niitä kritisoidaan perustellisti, niin onko se taannuttamista? Jos ei, niin mitä? Voiko huono kyseenalaistaja tehdä itselleen hallaa olemalla kyseenalaistamatta selvästi huonoa ajatusmallia tms.?

Miksi siis testausalan standardissa ei opeteta ihmisiä kyseenalaistamaan oikein ja ottamaan kyseenalaistamisen oikein vastaan? Tällä saavutettaisiin parempi tulos kuin kyseenalaistamisen poiskitkemisellä. Tästä on tulossa mielenkiintoinen viikko, kun pääsen taas kolmeksi päiväksi koulutukseen kyselemään "tyhmiä"! Palataan siis astialle!