Michael Bolton mainitsi kollegansa James Bachin käyttävän äärimmäisen tehokasta kyseenalaistamisen heuristiikkaa: Huh? Really? So? (aiemmin viittamani HRS-heuristiikka) Päätin ottaa itsekin tuon heuristiikan käyttöön ja olen nyt kokeillut sitä erinäisissä tilanteissa, jopa testannut omia puheitani ja kirjoituksiani tuon heuristiikan kautta.
Huh? Täh? Siis mitä?
Oletko koskaan istunut neukkarissa, kun joku "sankari" esittää kuninkaan elkein hienoja prosessimalleja tai pitää yhteenvetoa asiasta, josta et ole kuullutkaan? Sinut on kutsuttu paikalle, koska se ehkä liippaa sinun asiantuntemusaluetta jollakin tasolla (normaali kriteeri palaverikutsulle). Mies tai nainen edessä selittää, osoittelee graafeja ja vuokaavioita, ja jokatoinen neukkarissa oleva henkilö piirtelee tikku-ukkoja paperin reunaan tai näpyttelee puhelintaan. Osa saattaa jopa tuijottaa taululle, koska luulee ymmärtävänsä jotakin, mutta silmissä on tyhjä katse.
Tässä vaiheessa taitava testaaja kysyy: "Täh?" Kaikki tuijottavat testaajaa kuin tämä olisi sanonut jotakin tyhmää - varsinkin "sankari". "Niin mitä tämä tarkoitti? Voitko selittää tämän niin, että testaajakin ymmärtää? En ehkä ole käynyt kaikkia kouluja enkä ole tehnyt kehitystä vuosia, mutta tiedän kuitenkin että en ymmärrä kaikkea, mitä sanot. Onko minun tarpeellista siis edes ymmärtää tätä (ja päätellen paikallaolostani ON)? Mielestäni on. Voitko siis kertoa, mitä tuo tarkoittaa?" Tässä vaiheessa kynät lopettavat tuhertelun ja kännykät menevät taskuun.
Muut ajattelevat ehkä: "Olipas fiksu testaaja. Vitsi, kun olis itse ymmärtänyt kysyä asiaa hetki sitten, niin en olisi niin pihalla." Kukaan tuskin ajattelee, että "onpa tyhmä kaveri kun ei ymmärrä, mistä puhutaan". Todennäköisesti tässä vaiheessa "sankari" selittää hieman matalammalla tai korkeammalla tasolla (riippuen kumpi on selkeämpi tai hänen mielestään selkeämpi). Tämän jälkeen suurin osa kallistuu tuolissaan taaksepäin ja alkaa taas tuhertelemaan. "Anteeksi, en kyllä vielä ymmärtänyt. Meneekö se oikeesti niin?"
Really? Oikeesti? Ootko ihan varma?
"Sankari" tuijottaa ja toteaa, että näinhän se menee. Esimerkkiä pyydettäessä taas kaikkien mielenkiinto palautuu. Nyt "sankari" esittää prosessimallia hieman käytännön tasolta tai raporttia henkilönäkökulmasta. Tässä vaiheessa testaajalla nousee useita kysymyksiä käytännön asioita. "Entäs tapaus 1? Entäs tapaus 1a?"
Tässä vaiheessa muut ajattelevat, että "olisiko minun pitänyt tietää kysyä näitä asioita? Olenko niin fiksu, kun luulen olevani?" Sankari kysyy tätä varmasti itseltään. Kun sankari on joko "oikeesti" pystynyt selittämään asian tai todennut, että ei ole miettinyt asiaa tuolta kantilta vaikka olisi ehkä pitänyt. Taas porukka rentoutuu... "Mitä tällä siis haetaan? Miksi näitä asoita esitellään?"
So? Mihin se johtaa? Mitä sitten?
... ja taas porukan mielenkiinto nousee taas. "Tämä saattaa koskea minua. Tämä seuraava lause voi vaikuttaa minun tulevaisuuteeni tai työntekooni."
Testaajan tehtävä on nostaa esille asoita, mitä muut eivät ole vielä osanneet miettiä. Testaajan tehtävä on tarjota tietoa asiayhteydestä siitä kiinnostuneille sidosryhmille. Testaaja itse on osa yhtä sidosryhmää, joten hänen tehtävänsä on vaatia se tieto, mikä hänelle kuuluu. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä - on olemassa kysymyksiä, joita pidetään tyhminä kunnes ne kysytään. Usein on tyhmää olla kysymättä. Näiden "tyhmien" kysymysten tarkoitus on herättää uusia kysymyksiä - kysymyksiä, joita kukaan ei ole vielä kysynyt. Käyttäkää tätä heuristiikkaa tulevissa palavereissa ja olkaa kriittisiä. Kyseenalaistakaa oma toimintanne siinä missä muidenkin.
Todennäköisesti palaverin jälkeen muu porukka kyselee asioita testaajalta eikä "sankarilta".
Olipas hyvä kirjoitus! Se on juuri näin.
ReplyDelete