Saarnamies Marjamäki

Lueskelin omia blogimerkintöjäni tässä heräsin miettimään omaa kirjoittamistani. Kirjoituksissani on selvästi ajatusta ja oivalluksia - osa niistä muiden oivalluksista johdettuja, mutta silti. Kuitenkin osa tekstistäni on huttua - siitä puuttuu punainen lanka. Olen aloitteleva blogaaja, joten se ei varmasti ole mikään suuri epäkohta tässä, mutta lukiessani enemmän ja enemmän muiden testausblogeja huomaan toisten kirjoittavan pitkiä ja selkeitä kokonaisuuksi, siinä missä omani ovat lyhyitä ja katkonaisia.

Olen löytänyt siis kehittymisen mahdollisuuden omista virheistäni, joita en edes tiennyt niiden tekohetkellä tekeväni. Joku voi olla eri mieltä siitä, onko kirjoitustyylini sinänsä virheellinen, mutta ehkä "puutteellinen" on se sana, joka kuvaa sitä parhaiten. Ehkä tämän kirjoituksen syntymiseen johti James Bachin teksti kyseenalaistamisesta (johon olen aiemmin viitannutkin). Olen siis löytänyt kyseenalaisen toimintamallin ja se kaipaa parantamista.

Miten siis parannan asiaa, joka ei oikeastaan ole virheellinen - tai ainakaan haitallinen? Miten motivoitua asian korjaamiseen, minkä korjaus ei sinänsä ole tarpeellinen.

-

Kun testaaja tutkii sovellusta (eli siis tutkiva testaaja), hän löytää siitä vikoja. Hän löytää myös poikkeamia. Vika tässä blogin tapauksessa olisi ehkä aiheen vierestä kirjoittaminen ja/tai kirjoitusvirheet. Mahdollisesti asiavirheet.

Kirjoitusvirheet tässä tapauksessa ovat pienimmän vakavuuden virheitä, joiden korjaus ainoastaan parantaa kosmeettista ulkoasua. Ne vaikeuttavat blogin "käytettävyyttä", kun käyttäjä (l. lukija) joutuu jatkuvasti miettimään onko jokin kirotusvirhe vai tarkoituksella väärin (tai jopa eri sana). Korjaus on helppoa tässä tapauksessa, joten matalasta vakavuudesta huolimatta korjaus on syytä tehdä jos vian huomaa.

Asiavirhe on korkeamman vakavuuden virhe. Se saattaa johtaa lukijaa harhaan, joka ei ole tämän blogin tarkoitus. Lisäksi se vähentää kirjoittajan nauttimaa luottamusta, joten hänen totena julkaisemiaan tekstejä ei pidetä totena vaan virheellisenä. Asiayhteyksien tarkistus on siis erittäin tärkeää! Korkea vakavuus! Korjaus näissä tapauksissa on siis uusi versio tekstistä tai tekstin hyllytys. Jos sovelluksesta löytyy sellainen vika, joka estää sovelluksen käytön siihen tarkoituseen mihin se on suunniteltu, se poistetaan käytöstä ja siihen tehdään tarvittavat korjaukset, jotta se toimisi halutulla (oletetulla) tavalla.

Poikkeama on tässä tapauksessa poikkeama todellisesta tai oletetusta totuudesta. Jos jokin asia ei vastaa lukijan ennakko-odotuksia, hän pitää sitä poikkeamana. Poikkeama ei sinänsä ole virhe, se on tavalla toteutettu eri tavalla kuin käyttäjä olettaa. Jos joku julkaisee tekstiä, joka on valtavirrasta poikkeavaa hänen täytyy pystyä perustelemaan valintansa käyttäjää tyydyttävällä tavalla (jolloin siitä tulee ominaisuus tekstille) tai poikkeama muuttuu virheelliseksi (eli viaksi tekstissä). Sama pätee sovelluksiin, joissa jokin ominaisuus tehdään määrittelyiden (ennakkoasenteiden, -oletusten, -odotusten) vastaisesti.

Tästä johdettuna: Onko aiemmat blogimerkintäni siis viallisia? Tekeekö (turhaan viljelty) saarnaamista muistuttava blogaaminen tekstistä viallista, virheellistä vai poikkeavaa? Ennakkoasenne omalla kohdallani on se, että se on sekä viallista että poikkeavaa. Katsotaan pitääkö se paikkansa...

Tarkoitukseni alunperin tekstissä "Kuinka haastattelen uutta testaajaa?" oli laittaa ajatuksia ylös ja luoda suuntaviivoja itselleni ja muille asiasta kiinnostuneille, jotka painivat saman asian kanssa. Teksti on puutteellinen moneltakin osaa, johtuen näkökulman puutteesta. Viittaukset olemassaoleviin teksteihin ja niiden vertaaminen omaan todellisuuteeni olisivat lisänneet tekstin syvyyttä. Esimerkiksi Software Testing Clubin hassu kirja "The Ridiculously Simple Guide Building A Test Team" olisi ollut hyvä vertailumateriaali... Hävettää tunnustaa, että tein varmasti suurimman osan kirjassa mainituista "hyviksi todetuista" asioista ja kysyin aivan vääriä asioita. (Tästä viisastuneena saatan kirjoittaa ko. blogimerkinnän uudelleen ennen seuraavan testaajan haastattelua.)

"Suorituskykytestaus integraatioprojektissa" tarkoitus oli luoda selkeä runko suorituskykytestaukselle alueella, jossa en ennen ole ollut. Blogaus tutkikin tätä asiaa teknisestä näkökulmasta ja voi jopa toimia referenssimateriaalina asiasta kiinnostuneille. Tästä johtuen blogaus oli mielestäni varsin onnistunut yksilö. Se pohjautui olemassaolevaan suorituskykytestausmalliin. Tämän olisi kuitenkin voinut mainita tekstissä eikä pitää koko roskaa omana ideana.

Jottä tämä blogaus ei muutu puolustelevaksi, tahdon pitää sen kriittisellä linjalla. Kuten tuossa ilmaisin, nämä olivat siis oletuksia ja toteutumia. Toteutumat olivat jokseenkin poikkeavia oletuksistani, mutta joissakin tapauksissa (kuten "Suorituskykytestaus integraatioprojektissa") poikkeamat olivat pieniä. Vaikkakaan ne eivät olleet hyvin perusteltuja, ne olivat sellaisia ettei niiden korjaamiselle ole suurta tarvetta. Sen sijaan "Testauksen Jin ja Jang!" epäonnistuu täyttämään odotukseni. Kuten tekstissä sanon "Ajatukseni alkoivat rullata kuin hullu tuolloin -", joka on oli sillä hetkellä totta, tuo päässäni kehittynyt punainen lanka ei välittynyt tekstiin. Jälkikäteen arvioiden tekstistä voisi suodattaa sen saarnaosuuden ja keskittyä olennaisiin ja faktoihin. Olisinko pystynyt esittämään omia kokemuksiani tai viitata muiden kokemuksiin aiheesta? Olisiko tästä materiaalista saatu kasattua hyvä ja ytimekäs, muiden ajatuksia "hullun lailla" kiihottava blogaus? Tekstistä puuttuu kosketus todellisuuteen, joka estää tekstin ottamisen todesta. Tämä vaatii siis uudelleenkirjoittamista sekä blogauksen vikojen että poikkeamien takia.

-

Miten siis motivoitua asian korjaamiseen, minkä korjaus ei sinänsä ole tarpeellinen. Itsensä kehittäminen! Jos on mahdollisuus kehittää itseään, niin se tulee ilman muuta tehdä. Koskaan ei tiedä, mihin omien puutteellisuuksiensa tarkastelu voi johtaa.

Sen sijaan että tämäkin blogaus muuttuu saarnaamiseksi itsensä kehittämisen puolesta, haluan painottaa sitä, että kaikki viat, virheet ja poikkeamat tulee tunnistaa ja tutkia. Niiden korjaus saattaa tapahtua itsestään tutkimalla ja etsimällä niitä. Tämä saattaa olla kuin aavikon tutkimista: tutkiminen johtaa hiekassa olevan poikkeaman (pyramidin kärjen) löytämiseen, joka tutkimisen (kaivamisen) jälkeen paljastuu maailman mahtavimmaksi hautamonumentiksi jumalaisine aarteineen.

Oppiminen on kaksisuuntainen tie

Yritykseemme on saatu taistelun jälkeen toinen testaaja (jee!) ja sain kunnian olla hänen kouluttajansa testauksen ihmeelliseen maailmaan. Hän mielestäni (yhden päivän kokemuksella) lahjakas kaveri, joka ei haasteita pelkää. Oikea asenne testaajalle!

Koulutuksen lomassa tuli puheeksi testaustermit, jotka olivat hänelle hieman epäselvät. Ja ovathan ne kaikille. Miten voit järkevästi kääntää suomeksi testaustermejä, jotka ovat epäselkeitä ja organisaatiokohtaisia (parhaimmillaan) englanniksikin. Ja vaikka sana olisikin hallussa, niin tarkoittaako se yrityksessä sitä mitä kirjassa tai kurssilla?

James Bach sanoo blogissaan, että testaus ei ole sitä, että opetellaan täyttämään valmiiksi luotuja kaavakkeita ja suunnitelmapohjia ja hoetaan valmiiksi opeteltuja testaussana litanioita. Hän kehottaa kehittämään itseään aina paremmaksi testausalalla ja viettämään aikaa niiden kanssa, jotka tuntevat samoin. Jos useammat ajattelisivat näin, niin näiden oppivien testaajien määrä ylittäisi näiden "kaavaketestaajien" määrän, ja näin "oppimishaluiset tulevat perimään maailman".

Testausmaailmaan pääsy on jokseenkin helppoa ja jokainen voi sanoa testanneensta jotakin elämänsä aikana - joko systemaattisesti tai AdHoc - mutta jokainen on testannut jotakin joskus. Se mikä erottaa testaajan tavallisesta ihmisestä, on se että testaaja pyrkii systemaattisesti etsimään virheitä ja kehittämään testauskykyään jokaisen testin yhteydessä.

Se mikä Bachin mukaan erotta hyvän testaajan testaajasta on se, että hyvä testaaja jakaa mielipiteitään ja haastaa toisia testaajia.

Kuinka siis saan parhaan mahdollisen tuloksen tästä testausharjoittelijasta ilman, että hänestä muodostuu geneerinen kaavaketestaaja? Menin jo (mielestäni) tekemään yhden virheen: annoin hänelle esimerkkidokumentin. Todellisuudessa tämä kaveri ei täyttänytkään testaussuunnitelmaa suoraan olemassaolevaan dokumenttiin vaan oikeasti käytti mielikuvotustaan ja taitojaan, jotta saisi testitapauksista ja suunnitelmasta järkevän. Jatkossa minun täytyy antaa hänelle vapaat kädet ja hän saa tarvittaessa pyytää apua, mutta kokeilla myös omia siipiään. Näin syntyy mehukkaita ideoita ja oivalluksia, joita kokenut testaaja ei välttämättä osaa löytää.

Kaikesta huolimatta, tulen kuitenkin kokeneempana testaajana haastamaan ja kyseenalaistamaan hänen tekemisiään, jotta hän oppii tekemästään ja minä opin samalla. Oppiminen on siis kaksisuuntainen tie, jossa sekä opettaja että oppilas oppivat. Kun vain nyt muistaisi pysyä tuolla tiellä, niin tämänkin yrityksen testaus alkaisi näyttää valoisammalta! =)

Testaustyön riittävyys

Meillä on projektit sellaisia pienehköjä kehitysprojekteja, joissa on yleensä 2-3 kehittäjää ja ne kestävät noin 1-4 viikkoa per projekti. Sitten meillä on sellaisia mammuttiprojekteja, jotka vievät koko tulosyksikön henkilöresurssit ja kestävät 6-9 kuukautta. Eli kehittäjät puskevat kovalla syötöllä koko ajan tavaraa ulos ja asiakkaalle.

Tähän soppaan kaadetaan testaaja. Testattavaa on vaikka kuinka paljon, mutta sitä ei aina ole mahdollista laskuttaa, jos sitä ei ole asiakkaalle myyty. Asiakkaalle on myyty ainoastaan kehitystestaus ja hän hoitaa itse testuaksen. Tämä malli on hyvin järkevää pienissä projekteissa ja asiakaskohtaisissa mutoksissa. Testaajat siis sijoitetaan suuriin projekteihin, joissa on paljon testtattavaa ja joka on laskutettavaa.

Ah, tullos tilanne, jossa viikon aikana ei tulekaan mitään testattavaa ominaisuutta tai käyttöliitymänäyttöä tms. jolloin testaaja kyselee pitkin toimistoa, olisiko kenelläkään testattavaa. JA KAIKILLA ON!!!! Testattavaa on simppeleistä käyttöliittymätestauksista aina monimutkaisiin integraatio hässäköihin ja suorituskykytesteihin, joita kukaan kehittäjä ei osaa/ehdi tehdä projektin puitteissa. Ja tämän ajan testaajan täytyisi tehdä 100% laskutettavaa työtä ja samalla pysyä kärryillä uusimmissa työkaluissa ja tekniikoissa (sekä testaus- että kehitysrintamalla).

Miten tästä siis selvitään?

Testaukselle pitäisi asettaa jonkinmoinen "puskuri", joka on laskuttamatonta työtä (esim. 5 tuntia viikossa) Tämän määrä vaihtelee 5-25% välillä riippuen viikosta. Tähän voidaan siis ympätä hankalat "testauksettomat" projektit, joita on todellisuudessa pakko testata, mutta niitä ei voi asiakkaalta laskuttaa. Lisäksi tähän voidaan lukea esim. työkalututoriaalit, webinaarit, blogien lukeminen (nykypäivänä helkkarin tärkeä *wink*) ym. ei suoranainen testaus, mutta testaukseen liittyvä.

Tällätavoin laatu paranee sekä yleisellä tasolla (ihmsiet ymmärtävät testauksen tärkeyden ja osaavat myydä sitä asiakkaalle) ja testausresurssitasolla (henkilökohtainen tieto-/taitotaso nousee ja tietämys alan suunnasta lisääntyy). Tämä maksaa kuitenkin yritykselle, joten sen kannattavuus kannattaa laskea tarkkaan.

Vaihtoehtona on tietenkin peukaloiden pyörittäminen ja se, että testaaja ei voi merkata tunteja joita ei voi laskuttaa...

Pureskelkaapa sitä...