Thursday 7 June 2012

TestausOSY on saanut uuden puheenjohtajan

Tervehdys, testauskollegat!


Kuten osa teistä onkin jo lukenut TestausOSY:n sähköposteista, valta on vaihtunut TestausOSY:ssä. Maaret Pyhäjärvi on päättänyt vetäytyä puheenjohtajan roolista syrjään ja mahdollistanut uuden naaman osaamisyhteisön puheenjohtajaksi. Tämä uusi puheenjohtaja on siis allekirjoittanut. Nimikin on, ja se on Pekka Marjamäki.

Tässä pari sanaa minusta: Kun olin noin nelivuotias, päätin että en ole Antti-Pekka vaan pelkkä Pekka. Nyt olen 27-vuotias testaajankloppi. Olen sellainen keskivertosuomalainen.  Asun siis Tampereella (asuu suuressa kaupungissa) vaimoni Virpin (naimisissa) ja 4-vuotiaan tyttäreni Sofian (1+ lapsi) kanssa. Kotona loikoilee kaksi koiraa (kultainennoutaja, beagle). Ajan tila-autoa (tila-auto), harrastan musiikkia eri muodoissa, miniatyyrimaalaamista sekä lukemista (työ, harrastuksia). Melko keskivertomies siis. :)

Vaikka siis asun Tampereella, olen töissä Helsingin Ruoholahdessa F-secure Oyj:ssä. Teen täällä tutkivaa testausta Maintenance-ryhmässä. Kohteena ovat pääsääntöisesti ”legacy” tuotteet eli käytännössä kaikki F-secure tuotteet, mitä asiakkailla jo on. Niistä testaan oikeastaan kaikkia liikkuvia osia, mutta nyttemmin fokus on ollut päivityksien testaamisessa. Aikaisemmin olin Tamperelaisessa logistiikka-alan järjestelmiä tekevässä Logia Software Oy:ssä, jossa toimin testauspäällikkönä ennen siirtymistäni F-securelle. Koulutukseltani olen datanom. Intohimonani on testaus ja laatu. Kirjoitan blogia ja artikkeleita lehtiin (yksi on vasta julkaistu, mutta odottakaas vaan!), twiittaan, yritän päästä tilaisuuksiin kertomaan kokemuksista ja ajatuksistani, ja lisäksi yritän kehittyä lukemalla kirjoja kaikennäköisistä aiheista ja kirjoittamalla niistä. Ja VR:n kyydissä huristellessa on aikaa näille harrasteille ihan mukavasti. ;)

Nyt puheenjohtajantyön jättävä Maaret on ollut minulle henkilökohtainen innoittaja siitä asti kun aloitin testaajan urani vuoden 2007 tienoolla. Minulla ei ollut hajuakaan testauksesta eikä sen suunnittelusta, joten guuglailin suomalaisia testaajia, joista Maaret oli jonkin hakusanayhdistelmän tuottaman listan ykkösenä. Otettuani asiasta selvää huomasin, että häneltä voisi yrittää kinuta hieman lisäapua taitojeni pönkittämiseksi ja aloin pommittamaan häntä viestein, jotta saisin häneltä materiaalia luettavaksi. Muutaman slidesetin jälkeen maailma alkoi jo näyttää kirkkaammalta. Maaret on ollut mukana jokaisessa testausurani käännekohdassa: Kun vuonna 2007 aloitin testauksen, oli Maaret inspiraationi. Kun vuonna 2011 osallistuin Michael Boltonin Rapid Software Testing –kurssille, oli Maaret kurssilla järkeistämässä yli-innokkuuttani. Kun nyt vuodenvaihteessa tulin töihin F-securelle, olin ”täyttämässä Maaretin saappaita”. Nyt 2012 saan kunnian olla hänen seuraajansa TestausOSY:n puheenjohtajana.

Ilmoituksessaan jättää puheenjohtajan tehtävät, Maaret mainitsi, että ”testausammattilaisen tulisi jättää paikat (testausdokumentaatio ja tavat toimia) parempaan kuntoon lähtiessään”. Voin kaikkien puolesta vastata, että siinä hän on onnistunut.

Nyt on siis meikäläisen vuoro yrittää tähdätä samaan.  Samuel Beckett sanoi loistavasti:
"Ever tried. Ever failed. No matter. Try again. Fail again. Fail better." 
Olkoon se minun puheenjohtajanmottoni. :)

Minuun voi ottaa yhteyttä yhteisön asioissa, testausasioissa ja ihan vaikka muutenkin, joko sähköpostilla (antti-pekka.marjamaki(at)f-secure.com), Skypellä (anttipekkamarjamaki) tai puhelimella (040-8297484). Mitään SLA:ta en voi antaa, mutta testailkaa mikä noista tuottaa nopeimman vastauksen.

Ei kai tässä muuta kuin yrittämään, oppimaan ja (lopulta/toivottavasti) onnistumaan. Hyvää kesää kaikille!

Terveisin,
Pekka Marjamäki

PS: Jos et vielä ole jäsen tässä maanmainiossa osaamisyhteisössä, niin liity ilmaiseksi tämän linkin kautta!

No comments:

Post a Comment