Miten saada lisää ääntä Suomen "testausskeneen"?

Haa! Taas kunnianhimoa pursuava otsake! =) Tänään selailin suomalaisia testausblogeja (ohjelmistotestaus.fi, Pro-Testing, Testausko Turhaa?, jne.) ja kuten eräässä kommentissani tuolle kokeneelle testaajalle (ja hänen kristallipallolleen) avauduin, rupesi korpeamaan se, että suomalaisessa testausskenessä ei kuulu tarpeeksi ääntä. Voipi olla, että olen väärässä paikassa väärään aikaan (eli Twitterissä ym. liian harvoin), mutta testausblogit kumisevat kommentittomuuttaan. Toki vakkarikommentoijia on ("ammattitestaaja", oopee, jne.), mutta kommentoinnista puuttuu haastaminen. Yleensä kommentointi on joko "hei, hyvä teksti" tai "joo, ajattelin samaa ja tulin tulokseen X".


Jos joku aktiivisesti lukee Bachin tai Boltonin blogeja, niin siellä on joskus hyvinkin äärimmäistä haastamista. Teesit jyrätään ja kirjoittaja puolustaa niitä. Sami Söderblom pistikin meikäläiselle hyvin kapulaa rattaisiin, mutta jotenkin juttu kuivui kokoon vaikka langanpätkiä jäikin ilman tarttujaa. Pelkäävätkö ihmiset mielipiteitään?

Minä, blogaajana ja kommentoijana, en ole kovinkaan kaunisteleva: pyrin tuomaan esiin ne ristiriidat, mitä minun korvaani (silmääni) kalskahtaa. Harvemmin haluan pahoittaa kenenkään mielen, mutta astumalla varpaille, haastamalla, kyseenalaistamalla saan ihmisistä enemmän irti! Ihmiset tekevät työnsä paremmin ja ajattelevat asoita syvemmältä ja laajemmalta, kun tietävät irtoinaisiin lankoihin tartuttavan. Toki suodatan pahimmat pois, mutta kovia (engl. harsh) sanoja saattaa jäädä tekstiin. Usein olen samaa mieltä kirjoittajan/puhujan kanssa, mutta olen periaatteesta eri mieltä ja tuon vastakkaiset näkökulmat esiin.

Testausala on huikea ja rikas ala! Ihmiset ovat poikkeuksetta lahjakkaita ja äärimmäisen älykkäitä. Onko linja kuitenkin se, että on parempi pitää mielipiteensä itsellään kuin tuoda ne julki ja tulla ehkä jopa lytätyksi? Eikö ala tulisi huomattavasti paremmaksi, jos jokaista ajatuksensa julkituovaa kunnioitettaisiin keskustelemalla/väittelemällä hänen esilletuomastaan aiheesta? Vai tulisiko? Tuntisimmeko me olomme epämukavaksi, kun joutuisimme puolustamaan sanomisiamme/tekemisiämme? Eikös jokaisen testaajan perustaitoihin kuulu kyky pystyä todistamaan oman työnsä tulokset?

No miten sitä ääntä saataisiin lisää? Keskustelemalla! Kommentoimalla ja keskustelemalla! Vaikka kaiken maailman seminaareja ja kokoontumisia järjestetään, niin niissä keskustelu on usein yksipuolista ja/tai haastamista ei juurikaan ole. Itse en työni puolesta pysty osallistumaan kuin murto-osaan näistä julkisista tapaamisista, mutta käytän ääntäni verkossa (onko tämä ääntä, kun tämä on tekstiä)! Pystytkö... ei... Uskallatko avata äänesi ja kantaa kortesi kekoon testauksen äänen kasvattamiseksi? ;)

Testaajat ovat rokkitähtiä!

Teemu Vesala kirjoitti STC:n blogissa testauksesta verraten sitä runoiluun. Se polkaisi käyntiin ajatuslennon, jossa huomasin vertaavani testausta (substantiivina) klassiseen musiikkiin. "Testaustyö on kuin klassisen musiikin säveltämistä kaikkine nyansseineen" oli hyvin pitkälti oman kommenttini sanoma ko. blogissa. Tästä alkoi kuitenkin twittaus, joka meni näin:

Teemu Vesala:
Poem writing and #testing has plenty of common. See my blog entry @ #stc http://ning.it/jF60aR

Pekka Marjamäki:
@teemuvesala #Testing is more like composing classical #music: even the tiniest sounds change the feel to it. And testing tells a story.

Teemu Vesala:
@pekkamarjamaki Acctually #testing is much like any art. No matter if it's poetry, music or painting. All have same properties.I love'em all

Testaus on verrattavissa taiteeseen, kyllä, johtuen kaikista nyansseista mitä testaus sisältää. Vaan mikä ei olisi verrattavissa taiteeseen? Mitä taide on?

Wikipedia (ah! tuo tiedon ehtymätön lähde!) sanoo taiteesta näin:

Taide on yksi kulttuurin peruskäsitteistä. Se koostuu erilaisten elementtien tarkoituksellisen järjestelyn tuloksista ja prosesseista, joilla pyritään vaikuttamaan tunteisiin tai ajatteluun subjektiivisella tasolla. Taide on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline.

Voiko testaus olla kulttuuria? Hyvä kysymys. Voiko testaus olla olematta osa projektikontekstuaalista (onkohan tuo edes sana?) kulttuuria? Testaus on se elementti, millä tarjotaan tietoa asioista, sillä testausta ilmenee niin monella tasolla tiedostamattomasta kyseenalaistamisesta systemaattiseen järjestelmien kokonaisuuden koestamiseen dynaamisesti ja staattisesti. Eli kyllä, testaus on osa kulttuuria (kontekstia) jossa testausta tehdään.

Testaus, kuten taidekin, on erilaisten osasten (tekniikoiden, lähestymistapojen, työvälineiden, strategioiden) tarkoituksellisen järjestelyn tulosta. Kuten sanottu, testausta voidaan suorittaa adhoc, mutta kuten taide, se ei aina vastaa niitä tarkoitusperiä, mitä sillä haetaan. Prosessi (ajattelu- tai kehitys-), johon testaus pyrkii vaikuttamaan, voi hyvinkin olla ainakin osittain subjektiivinen, koska se on mielipide ja tulkinta. Poistamalla subjektiivisuuden taiteesta saadaan aikaan pakotettuja kauneusihanteita, ei-älykkäitä tulkintoja asioita. Subjektiivisuus on taiteessa voima, joka tekee taiteesta taiteen. Testauksessa subjektiivisuus on testauksen itsensä kannalta ehdottomasti voimavara, sillä erilaiset ihmiset tulkitsevat erilaisia asioita eri tavalla. Me voimme aina sanoa että "joku asia on X. Piste!", mutta se ei välttämättä ole oikein jossakin kontekstissa. Subjektiivisuus tulee siis kontekstien myötä tärkeäksi.

Tunteisiin vaikuttamisesta olen jo aiemmin muutaman sanan ylös kirjannut. Ei siis voida vähätellä sitä merkitystä, mikä tunteilla on testaukseen ja testauksella tunteisiin. Molemmat näistä ovat toisiaan ohjaavia tekijöitä. Taiteessa säveltäjän, maalarin, koreografin, kuvanveistäjän tunteet ovat eteenpäinvieviä voimia, jotka saavat taiteen aikaan. Toki on olemassa tunteetontakin taidetta, mutta onko se taidetta? Lisäksi on olemassa taidetta, joka ei vaikuta tunteisiin (tietyssä kontekstissa ja subjektiivisesti). Onko kaikki oleva jollakin tasolla taidetta? Taide pyrkii siis olemaan kaksisuuntainen tunteiden kanssa. Testaus myös: tuntemukset (käsitys riskeistä, priorisointi, jne) ohjaavat testausta ja testauksen herättämät tunteet ohjaavat päätöksentekoa.

Taide on ilmaisua, viestintää, kannanottoa ja mielihyvän/-pahan tuottamista. Tämä pätee testaukseen sanasta sanaan! Testaus on ilmaisua: me ilmaisemme järjestelmän sen hetkistä laatua testaamalla. Testaus on viestintää. Mitään muuta keinoa osoittaa ja viestiä laatua ei ole. Onko? Voidaanko koodaamalla ilmaista laatua? Ei koodaamalla luodaan se laatu, joka testaamalla ilmaistaan. Testaus ei tee laatua. Lisäksi kun puhutaan puhtaasti viestinnästä, testaus on sosiaalinen laji, jossa viestintä on tärkeä! Miten me voimme ilmaista laatua, jos emme viesti sitä viestikanavia pitkin sidosryhmille? Ja testaus ottaa kantaa! Michael Bolton sanoi hyvin: "Testin is defending the quality of the product." Testaus ottaa kantaa laatuun, testaus puolustaa tuotteen laatua. Jos testaus ei ota kantaa laatuun, kuka ottaa?

Mitä mielihyvään tulee, niin minulle jokainen testauspäivä tuottaa suurta mielihyvää (testaajani ovat sen varmaankin panneet merkille). Jokainen päivä, jona voin edistää testauksen voittokulkua sekä organisaatiossa että genrenä yleensä tuottaa mielihyvää. Jokainen päivä, jona opin lisää testauksesta, tuottaa mielihyvää. Joka kerta, kun löydän uuden vian järjestelmästä, se tuottaa mielihyvää (vaan mielipahaa projektipäällikölle ;) ).

Summa summarum: Testaus on taidetta. Testausta tulee arvostaa taiteena. Muistaakseni on olemassa matemaatikkoja, jotka ylistävät matematiikkaa suurimpana taiteena (fibonaccin lukuihin perustuvat graafit, kaaosteoreettiset kuvaajat ja fraktaalitaide). Testaajat ovat siis taiteilijoita. Me itseämme kunnioittavat, taitavat testaajat voimme pitää itseämme IT-maailman rocktähtinä (tai Leonardo da Vinceina). Me tuomme iloja ja suruja, viestimme tunteita, jopa kauneutta. Minulle, testaus on se suurin taide.

Testausheuristiikat 1/7

Kuten jo taannoin mainitsin, olin Rapid (vai oliko re rabid) Software Testing -kurssilla Suomen kauniissa pääkaupungissa. Kurssi veti testausalan kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Michael Bolton. Kurssilla käytiin läpi asia jos toinenkin, mutta yhtenä osa-alueena siellä oli heuristiikkojen käyttö tutkivassa testauksessa.

Heuristiikkojen käyttö ei tarkoita sitä, että sinulla on checklist, jonka sitä tarkistat läpi softassa ja sen jälkeen softa on testattu. Heuristiikan voivat olla päteviä ko. kontekstissa tai olla olematta. Niiden tehtävä on tarjota ajattelulle lähteitä jotta itse testi-ideoiden luominen olisi helpompaa. RST-kurssilla heuristiikat oli niputettu listoiksi, joista tuli anagrammeja tai muistisääntöjä muistamisen helpottamiseksi. Näiden heuristiikkojen muistaminen voisi varmistaa sen, että kuljen koko ajan päässäsi satoja testi-ideoita mistä tahansa testattavasta aiheesta.

Muistisäännöt ovat lontoonkielellä seuraavaa: CIDTESTD (kid tested) , HICCUPPSS (hickups) SFDPOT (San Fransisnco Depot), CRUSSPIC STMPL (Crosspick Stample), FDSFSCURA (Fed-Jeff's Curae).

Jaan nämä heuristiikkamöhkäleet lukemisen helpottamiseksi omiksi blogimerkinnöiksi, joten näitä tulee tippumaan tänne sitä mukaa, kun saan näitä hiottua.

Tunteet pinnassa

Nyt on 23. Toukokuuta ja istun Hotelli Haagan huoneessa. Olen Michael Boltonin vetämällä Rabid Software Testing -kurssilla. Kurssi on huikea ja palaan siihen vielä kattavammin myöhemmin.

Antti Niittyviita Provelta kommentoi minulle kirjoittamistekniikastani hotellin aulassa. Hänen mielipteensä kirjoittamistyylistäni oli se, että annan kerralla liikaa... Hmmmm... On totta että kirjoitan tunteella ja tunnin, mutta tämänkertainen kirjoitelmani ei ole tunnin mittainen. Tunteet ovat siinä kuitenkin mukana.

Hah! Tunteet eivät kuulu projektimaailmaan! Meillä pitää olla faktoja eikä tunteita! Mittarit kertovat meillä tarvittavat asiat ja muu on turhaa nyyhkytystä! Vai onko?

Suomessa ei ole kovin paljoa puhuttu testauksesta tunteiden pohjalta, mutta Michaelin mukaan nopean ja tehokkaan tutkivan testauksen yksi kulmakivistä on tunteiden liittäminen testaukseen. Tunteet toimivat toiminnan laukasijana. Usein viitataan intuitioon, perstuntumaan, jne. tapauksissa, joissa meillä ei ole suoranaista faktaa tai mittareita kertomaan asioista. Mittarina toimii siis henkilö itse. Esimerkkinä Michael käytti autolla ajamista: "Jos mietit, että ajanko liian lujaa, ajat liian lujaa." Ihminen saa tuntemuksia erilaisten tapahtumien johdosta, esimerkiksi hämmennys testatessa tarkoittaa, että jokin testauksen kohde on hämmentävä. Tämä toimii mittarina sille, että kaikki ei välttämättä ole kohdallaan.

Tämä siis puhtaasti sitä, mitä kurssilla opetettiin... Miten tämä siis kääntyy esimerkiksi meidän yrityksemme testausprosessiin? Kun prosessi on määritelty sellaiseksi, että automaatio näyttelee (tai tulee näyttelemään) suurta osaa, täytyy testauksen hallinnan luovia itselleen väylä tuonne. BDD tyyppisen prosessin johtaminen tunteella ei välttämättä ole se, mitä johtoporras tai asiakas haluaa kuulla. Voidaanko tunteen pohjalta kuitenkin tehdä bisnespäätöksiä? Tarvitseeko kaikki päätökset tehdä mittareiden pohjalta?

Jos testaaja saa tunteen, että "tässä on jokin vialla", eikö se ole maailman paras mittari? Jos jokin toiminnallisuus herättää epäluuloa, eikös se ole vahvempi mittari kuin "3 minor defectiä, joista kaksi korjataan 9. sprintissä"? Jos testaaja tuntee turhautumista siitä, että ei löydä toiminnallisuudesta enempää vikoja, kertooko se enemmän kuin "S-käyrän taittuminen toiminnallisuuden vikakertymää tarkasteltaessa"?

Kuinka siis esittää liiketoiminnalle arvio järjestelmään liittyvistä riskeistä, jos ne pohjataan mittareihin? Voidaanko testausprosessiin liittää tutkivan testauksen tuoma reaktiokyvyn kasvattaminen sekä tunteiden "kuunteleminen", mutta säilyttää iteraatiomallin automatisoitu regressiotestaus? Testausprosessiin tulisi liittää vaihe, joka on rinnan muun testauksen kanssa, joka käsittelee testattavaa tuotetta tutkivan testauksen näkökantilta, mutta joka tapahtuu rinnan kaiken muun testauksen kanssa. Heuristiset menetelmät ja sessiopohjainen testauksen hallinta voivat vapauttaa resursseja kankeista manuaalisista testausprosesseista ilman että manuaalisesta testauksesta luovutaan (ja tätäkin ajatusta maailmalla viedään eteen- ja taaksepäin). Tämä prosessimalli mahdollistaisi automaation tuoman jatkuvan ja nopeatempoisen raportoinnin etujen liittämisen tutkivaan testaukseen ja älykkääseen päätöksentekoon.

Mutta Antin mielipidettä kunnioittaakseni aion pitäytyä nyt lyhyessä pohdiskelussa ja vielä tämän viikon aikana aion avata sanaisaa arkkuani toisen merkinnän puitteissa. Siihen asti... tunteella mukana.